Kuukauden Sivu
Maaliskuu 2010
Koulukilpailut
Sunnuntaina 21.3. järjestettiin tämän vuoden ensimmäiset kilpailut tallilla kouluratsastuksen merkeissä. Sää ei suosinut räntäsateineen kisoja, mutta osallistujia oli kuitenkin yhteensä noin 40 ja yleisöäkin riitti mukavasti. Tallin opetushevosratsukoita oli kilpailuissa mukana 16, näin isoa määrää ei aikoihin ole ollut!
Ensimmäinen luokka oli ArNu-Special ja siinä kisattiin perinteinen tallin opetushevosratsukoiden ”täti/setämestaruus”. Luokan voitti Kristiina Eetulla tyylikkäällä suorituksella. Toiseksi sijoittui Anna Hipun kanssa ja kolmanneksi tuli Sanna Ronjalla. Neljäs ja viides sija meni Emmalle Aleksin sekä Miran kanssa. Tuomarilta tuli kovasti kehuja kaikkien siisteistä suorituksista!
Toisessa luokassa ratsastettiin Tutustumisluokan kouluohjelma. Upealla radalla Iida ja Sara sijoittuivat kolmanneksi ja Jenni ja Lassi neljänsiksi pienestä jännityksestä huolimatta! Pauliina ja Pinni nappasivat vielä kuudennen sijan. Eevi ja Lassi olivat ensimmäisiä ei-sijoittuneita ja Lassi sai molemmilla radoillaan kovasti kehuja hienosta ravistaan. Samassa luokassa olivat mukana myös Johanna ja Salla Essillä, Nina Emmalla, Linda Aksulla sekä Eija ja Moona Halilla.
Kolmas luokka oli Helppo B:1, jonka Emmi ja Vappu voittivat hienolla radalla, myös Piipi ja Kalle olivat luokassa keräämässä kokemusta. Viimeisenä luokkana oli A-merkin kouluohjelma, jossa Emmi ja Vappu olivat neljänsiä. Kaikki tallin ratsukot saavat olla äärettömän tyytyväisiä suorituksiinsa, tällaisia ratoja lisää! Toimihenkilöt olivat ahkeria ja suuret kiitokset heille!
Netta musiikkivideolla
Perjantaina 26.3. tapahtui tallilla jotain aivan uutta. TM-Films tuli kuvaamaan The Orkestra rockbändille musiikkivideota, jonka teemana on piispa Henrik ja Lalli. Musiikkivideolle tarvittiin myös hevonen vetämään rekeä ja kukas muukaan hommaan olisi sopivampi kuin Netta!
Kuvaus sujui kaikilta osin hienosti. Netta osasi käyttäytyä kuin kunnon suomenhevosen kuuluu; rauhallisesti ja fiksusti. Kuvausryhmällä ei ollut aikaisempaa kokemusta hevosten kanssa työskentelystä, mutta järjestelytkin onnistuivat hienosti. Lisää kuvauksesta voitte lukea Hippoksesta numero 3, joka ilmestyy huhtikuun lopulla! Musiikkivideo ilmestynee keväällä/kesällä, joten silloin myös silmät tarkkana! Kuvista kiitos Jesse Hinkkurille.
Kuukauden H
Tässä kuussa kuukauden H on hevonen, eli Danda. Saara osti Dandan itselleen reilu vuosi sitten, jolloin Danda jäi eläkkeellä opetushevosen töistä. Labranda eli Danda viihdytti ratsastajia Alaspäällä usean vuoden ajan, välillä vieraillessa muualla ja varsakin tuli jossain välissä tehtyä.
Tällä hetkellä Danda asuu Lepaalla lv-ruunan kaverina ja on kantavana oriista Sternkönig. Varsan pitäisi syntyä kesällä 2010. Danda viettää nykyisin leppoisia eläkehevosen päiviä suuren vauvamahansa kanssa ja lähettää terveisiä kaikille tallilaisille, etenkin tyttärelleen Monikalle!
Näin kevään tullen talven valtavat lumimäärät alkavat sulaa ja aiheuttavat
tallinkin alueelle jonkinlaisia ”tulvia”. Tai niin ainakin tallin pienimmät nelijalkaiset
Miuku ja Osku tuumaavat suojautuessaan näiltä vesimääriltä
kuvien perusteella! :)


